lauantai 30. marraskuuta 2013

Tunnelmakuvia Roomasta

Pimeään iltaan sopivat nämä tunnelmakuvat Roomasta. Jotenkin päivät menivät Rooman matkalla niin nopeasti, että muistin kuvailla vasta iltaisin. Hauskaa sekin, sillä kaupunki on varsin kaunis iltavalaistuksessa! :)


Colosseum, tunnetuin Rooman kolmesta amfiteatterista.

Fori Imperiali (taustalla Vittoriano eli "Kermakakku")


Piazza Venezia

Santa Maria in Trastevere

Pantheon

Piazza Navona
Fontana di Trevi ja harvinaisen pieni määrä turisteja.

Yllä olevat nähtävyydet kiertää helposti yhdessä illassa. Kierroksen voi aloittaa ottamalla metron Colosseumille, sieltä matkaa kannattaa jatkaa jalan Fori Imperialia pitkin kohti Piazza Veneziaa. Piazza Venezian nurkilta (Largo Argentina) lähtevät raitiovaunut Trastevereen. Siellä voi nauttia jäätelön istuen aukiolla Santa Maria in Trastevere -kirkon edessä. Sitten joen yli käpytellen Pantheonille ja sieltä edelleen Piazza Navonalle. Reippaat voivat jatkaa vielä Fontana di Treville ja sieltä Trinità dei Montille (=espanjalaiset portaat), josta saa napattua metron vaikka Terminin läheisyyteen. :)

perjantai 29. marraskuuta 2013

Pikkumusta

Vaatekaapistani puuttui eräs klassikko, nimittäin juhlava pikkumusta. Nyt asia on korjattu, sillä löysin Esprit Collectionin mallistosta ihanan röyhelöhelmaisen mekon, jossa on kivasti laskeutuva yläosa. Ensin arastelin lyhyttä helmaa, mutta mustien paksujen sukkahousujen kanssa sitä käytän joka tapauksessa eli ostopäätös tapahtui lopulta nopeasti. :) 

Mekko oli ylläni viime viikonlopun pikkujouluissa ja viikolla töissä vähän rennommin yhdisteltynä. Aika monikäyttöinen mekko siis. (Ainut miinus siitä, että vuorikangas tuppaa kävellessä nousemaan...)



Pikkujouluihin mekko sai asusteiksi kultaiset korut ja DvF:n pikkulaukun. Jalkoihin sujautin korot.

Työasussa korot vaihtuivat saapikkaisiin ja mekon päälle laitoin neuletakin (tuo, keltainen neule alkaa vedellä jo viimeisiään, mutta on suosikkini, pidän sen väristä paljon!). Korun virkaa toimitti pelkkä kello.



Saapikkaat ovat muuten ostos 6 vuoden takaa, mutta näyttävät vieläkin hyväkuntoisilta. Kannatti siis etsiä niitä silloin Roomasta kissojen ja koirien kanssa! Kaikista kaupoista oli loppu, lopulta yhdestä liikkeestä löytyi, mutta ainoastaan koossa 36. Kengät sopivat kuitenkin (oma Tuhkimo-hetkeni, heh!) ja ovat olleet kovassa käytössä siitä lähtien. :)


Letkeää perjantaita kaikille! :)

torstai 28. marraskuuta 2013

Sokerilakat

Olin erittäin iloinen, kun voitin Katjamarian blogista IsaDoran kaksi sokerihuurrelakkaa. En yleensäkään osallistu arvontoihin, jos en ole oikeasti kiinnostunut palkinnosta, mutta tällä kertaa olin extratyytyväinen voitosta, heh. Ihania nämä lakat! :)


Voittamani sävytkin ovat juuri makuuni sopivat tummanpuhuva Wine Crush ja kimalteleva Gold Crush.


Ensin kynsiäni somistamaan pääsi Gold Crush. Lakka levittyy hyvin ja jo yhdellä kerroksella saa kauniin lopputuloksen. Itse laitoin kuitenkin kaksi, sillä halusin kunnolla peittävän pinnan. Kiireessä kuitenkin lakkasin, joten pari kynttä onnistuin tuhrimaan. Niin perus...


Leikkasin kynnet hiljattain, joten ovat kuvassa vähän töpöt. Toivottavasti kuitenkin saatte ideaa, miltä lakka näyttää. Nyt alan itse asiassa lakata kynsiäni tummalla Wine Crush -sävyllä. Olen varma, että pidän siitäkin! :)

tiistai 26. marraskuuta 2013

Matkakarttani

Minun oli aivan pakko tarttua hauskaan matka-aiheiseen haasteeseen, vaikka kukaan minua ei haastanutkaan! :) Tykkään matkustamisesta, mutta olen loppujen lopuksi käynyt aika harvassa maassa, Euroopassa lähinnä, joten kartta on vielä valitettavan väritön. Olen aika paljon matkustellut samoissa maissa kavereiden ja sukulaisten luona, mikä on mukavaa, mutta toki haluan löytää myös uusia kohteita ja elämyksiä.

1. Näytä matkakartan (Travbuddy tai vastaava) avulla missä maissa olet käynyt ja paljonko se on prosentteina.
2. Kerro, mielellään perusteluineen, mikä tai mitkä vierailemistasi maista ovat olleet suosikkejasi.
3. Paljasta vielä se maa (tai kaupunki), johon et ole vielä päässyt matkustamaan, mutta johon pääsystä haaveilet.
4. Kiitä sitä bloggaaja, jolta olet haasteen saanut.
5. Haasta mukaan 3-5 bloggaajaa.


1. Kartan mukaan olen vieraillut 12% maailman maista. (Jännä tuo noinkin "suuri" prosentti, sillä kartta on tosiaan kovin tyhjä! Laski ehkä Jerseyn ja Guernseyn saaret erillisiksi maiksi.) Työstettävää riittää! Tosin tavoitteenani ei ole vierailla kaikissa maailman maissa, ei ole ihan resursseja sellaiseen, hih. Silti on monta paikkaa, jonne haluaisin mennä ja aionkin mennä. ;)


2. On vaikeaa valita yhtä lempimaata tai -kaupunkia. Olen oikeastaan pitänyt kaikista paikoista, joissa olen käynyt, ei tule ainakaan mieleen ainuttakaan suurta pettymystä. Maista pitää mainita Kenia, joka on aivan käsittämättömän upea maa. Sveitsi on hieno paikka myöskin (talvella tietenkin mutta myös kesällä!) ja Ranska ja Italia. Kreikassa taas on hienoja rantoja...


3. Maita ja kaupunkeja, joihin haluan matkustaa on aika määrä! Euroopan alueella haluaisin ainakin mennä Lissaboniin ja Istanbuliin. Lähi-idässä haluaisin käydä Israelissa ja Libanonissa. Sitten haluaisin käydä Caribialla nauttimassa lämmöstä ja letkeästä elämänmenosta. Afrikkaan haluaisin ehdottomasti palata, lisäksi Etelä-Amerikassa asuu tuttuja, joita lähtisin kovin mielelläni moikkaamaan. Oh my, mistä sitä aloittaisi... :)

4.-5. Jos olette tehneet tämän haasteen tai aiotte tehdä, linkatkaa ihmeessä karttanne kommenttiboxiin! Käyn kovin mielelläni kurkkimassa muiden lempikohteita ja matkahaaveita! :)

edit. Ups, unohdin, että olen käynyt Portugalissa (tai Madeiralla)!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Pikakuulumiset ja herkkuja

Toivottelen täältä pikaisesti hauskaa viikon alkua kaikille! Viikonloppu meni aika kiireisissä merkeissä mm. pikkujouluja juhlien. Olipa hauskaa! :) Nyt olen lähdössä vuorostaan leivoskutsuille ystäväni luokse. Kaikki vieraat tuovat mukanaan jotakin hyvää ja makeaa. Saa nähdä millainen sokeriähky on luvassa illan jälkeen!


Aikomuksena oli tehdä juustokakku, mutta päädyinkin nopeampaan herkkuun eli tuulihattuihin. Ne tulevat kohtalaisen näppärästi ja ovat sopivan "kevyitä". Tällä kertaa tuulihatuista tuli aika suuria, näyttävät melkein sämpylöiltä. ;)


Täytteeksi tutut kaverit, kiwi ja kermavaahto.


Pakko oli testimaistaa! Onneksi onnistuivat hyvin ja maku on toivotunlainen. 

Palaillaan pian! Luvassa muun muassa kuvaa pikkujouluasustani, johon olin hyvin tyytyväinen. Sama asu pääsee eri asusteilla päälleni myös keskiviikkona, jolloin töissä on vähän juhlavampi päivä kyseessä. 

torstai 21. marraskuuta 2013

Aperitiivillä Roomassa

Jos matkustaa Italiaan, kannattaa ehdottomasti käydä aperitiivillä, aperitivo. Tapa on lähtöisin Pohjois-Italiasta, mutta etelämmästäkin kuten Roomasta löytyy monia hyviä aperitiivipaikkoja. Aperitiivi tarkoittaa siis, että ostamalla drinkin saa myös syödä seisovasta pöydästä. Monissa paikoissa valikoima on sen verran hyvä, ettei illallista enää tarvitse/jaksa syödä lainkaan.

Kävin Rooman reissulla ystäväni kanssa Freni e Frizioni -nimisessä paikassa Trasteveressä. Tykkään paikan vähän "karusta", mutta ystävällisestä tunnelmasta. Drinkit olivat oikein hyviä (maksoivat 8 euroa sisältäen buffan) ja ruoat maittavia. Paikan ruoat ovat kasvis- ja itämaispainotteisia, nam. Drinkit muuten maksetaan ensin kassalle, minkä jälkeen mennään kuitti kädessä baaritiskille. Sitten pitää etsiä paikka täydestä baarista (erittäin suosittu paikka paikallisten nuorten aikuisten keskuudessa). Baarin ulkopuolella on aukio, jonne voi mennä, jos sisällä ei ole tilaa.

Ruokaa seisovasta pöydästä (saa santsata!). ;)



Lähellä Freni e Frizionia on pari muutakin aperitiivipaikkaa kuten Nylon ja Friends. Joen toisella puolella (=lähempänä keskustaa) Piazza Navonan lähellä on trendikäs Fluid. Siitä pidän myöskin paljon. :)

Oletteko te nauttineet italialaisesta aperitivosta? :)

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Uusi meikkivoide ja väriä poskille

Parin päivän blogihiljaisuus johtuu siitä, että olin viikonlopun yli Roomassa. Nyt olen palannut kotiin ja vaikka täällä on mukava olla, kaipailen jo takaisin Roomaan. Tykkään siitä ihmisvilinästä, puheensorinasta, hauista ja mauista... Kaunis kaupunki täynnä kauniita ihmisiä. :)

Muutamia kuvia laitan tänne myöhemmin, vaikka täytyy tunnustaa, että valokuvasin hyvin vähän (ja vain hämärään aikaan!). Osittain näin kävi, koska keskityin fiilistelemään tunnelmaa ilman kameraa ja osittain kameraärsytyksen takia (laajakulmalisäke ei sopinutkaan kameraani, hö!).

Näin alkuun pari reissusta hankittua kosmetiikkauutuutta. Uutuuksia minulle, markkinoilla ovat siis olleet pitkään. Münchenin lentokentältä ostin Bobbi Brownin meikkivoiteen ja Roomasta Sephorasta Benefitin poskipunan.



Olin etukäteen silmäillyt Bobbi Brownin meikkivoiteita netistä ja suosikkini kuvausten perusteella oli Skin Foundation. Kun myyjä vielä kertoi, että tämä on heidän paras meikkivoiteensa sekaiholle oli valintani selvä. Sävyjä on 20 erilaista, omani on 2.5 Warm Sand. Myyjä ehdotti ensin sävyjä 3 ja 3.5, mutta pyysin vaaleampaa, hih (olen huomannut, että minulle suositellaan poikkeuksetta liian tummia sävyjä). Koska minulla oli meikkiä kasvoilla, tuotetta ei kokeiltu kasvojen iholle, mutta onneksi sävy 2.5 osoittautui juuri sopivaksi. Bobbi Brownin meikkivoidesävyt ovat kuulemma kaikki keltapohjaisia, mikä sopii ainakin omaan väritykseeni hyvin.

Meikkivoide on kevyt iholla ja jättää kauniin pinnan, joka tosin vaatii omalla ihollani kevyen puuteroinnin. Se kosteuttaa ja peittää kevyesti eikä ole siten liian raskas. Kestävyyskin on mielestäni ihan hyvä kevyelle meikkivoiteelle (kesti mm. yökerhossa tanssimiset, vaikka olin levittänyt pohjan jo aamulla). Näin muutaman päivän käytettyäni voin sanoa olevani tyytyväinen. Pitää palata myöhemmin asiaan vielä uudelleen. Yleensä muutaman viikon jälkeen osaan sanoa, onko tuote sellainen, että ostan sitä myöhemminkin.


Benefitin poskipunasta valitsin sävyn Bella Bamba puhtaasti myyjän suosituksesta. Itselleni iski valinnan vaikeus kaikkien ihanien sävyjen keskellä, joten valitsin lopulta sen, jota myyjä kehui. Hän tosin suti väriä poskilleni sillä innolla, että järkytyin ensin peiliin katsottuani, heh. Ystäväni oli kuitenkin sitä mieltä, että väri on kaunis. Ja onhan se, kun levittää pikkasen kevyemmällä otteella. :)

Benefitin poskipunat ovat suosikkejani. Ne levittyvät hyvin, näyttävät kauniilta (sekä paketissa että poskilla!) ja kestävät pitkään. Mikään ei ole inhottavampaa kuin poskipuna, joka kuluu ja muuttaa väriä päivän mittaan. Sellaisesta ei näiden kanssa tarvitse huolehtia.


torstai 14. marraskuuta 2013

Blogiperiaatteeni

Minutkin haastettiin kertomaan blogiperiaatteistani, kiitokset siitä StyleC:lle! Kyseessä on siis haaste, jossa bloggaaja kertoo bloginsa taustoista ja omista periaatteistaan bloggaajana. Idea lähti Löytö-blogin Johanna Koolta, ja onkin jo monessa blogissa kiertänyt.

(Käytän muiden blogeissa olleita väliotsikoita.)

Perusjutut

Aloitin blogini noin vuosi sitten luettuani useamman vuoden ajan muiden blogeja. Ajattelin, että löydän tätä kautta väylän höpötellä kiinnostavista aiheista muiden kanssa. Pidän blogeissa juuri vuorovaikutuksesta kirjoittajan ja lukijoiden välillä. Perinteiset lehdet eivät pysty ihan samaan. Toki tämä on tietyllä tapaa myös "muistivihko", jonne voin laittaa itselleni ylös ideoita ja vinkkejä tai esimerkiksi muistella tehtyjä matkoja.

Teksti ja ulkoasu

Kirjoitan vapaamuotoisesti, mutta toivottavasti kunnollisella suomen kielellä. Aiheet ovat kevyitä, sellaisia, jotka piristävät omaa ja toivottavasti muidenkin arkea. Mitään kovin henkilökohtaista en tänne halua.

Blogin ulkoasu taitaa olla pysynyt samana koko tämän vuoden. Halusin siitä selkeän ja helposti luettavan with a hint of pink, hih. Seuraava projekti voisikin olla uuden bannerin tekeminen ja/tai muuten pieni päivitys ulkoasuun. :)

Kuvat

Kuvissa minulla on reilusti parannettavaa. Nautin muiden kauniista kuvista paitsi teknisen osaamisen suhteen (kameran säädöt, kuvankäsittely) niin tietysti myös taiteellisesta ja visuaalisesta puolesta. Valitettavasti minulla ei ole teknistä osaamista eikä aina oikein silmää ottaa upeita kuvia. Olen sellainen perustallaaja tässä asiassa. Haluan oppia valokuvaamaan kunnolla, mutta toistaiseksi muut asiat ovat menneet edelle. Toivon, että kuvieni viesti ja tunnelma silti välittyvät lukijoille.

Useimmiten käytän itse järkkärillä ottamiani kuvia, välillä kännykkäkuvia. Joskus myös lainaan toisten kuvia, mutta niihin merkkaan aina lähteet. Kuvien lainaamisesta on ollut paljon puhetta tekijänoikeuksien suhteen ja taidan minäkin luopua tavasta, joka ei ole täysin laillinen. Markkinointikuvia lainailen luultavasti jatkossakin, esim. kollaasien yhteydessä.

Postaustahti

Nyt syksyllä postaustahti on hiukan hidastunut, sillä en ole juuri päiväsaikaan kotona, mikä vaikuttaa taas kuvaamiseen (liian pimeää!). Lisäksi postausaiheet ovat välillä vähissä, kun istuu päivät lähinnä kirjastossa tai on töissä. (Toiveita saa esittää!). Koetan kuitenkin palata useampi postaus/vko -tahtiin, koska pidän itse kohtalaisen usein päivittyvistä blogeista.

Yhteistyö ja mainonta

Blogini on niin pieni, ettei minulle ole tarjottu yhteistyötä enkä oikein kaipaakaan sellaisia. Tai siis kukapa pahastuisi mielenkiintoisista yhteistyöehdotuksista (ei kukaan!), mutta en kirjoita blogiani niiden toivossa. :)

Ikävät kommentit

En ole saanut sellaisia. Kiitos siis mukaville lukijoilleni! :)

Työhöni liittyvät asiat

Olen pitänyt työasiat ja enimmäkseen myös opiskelujutut poissa blogista. Välillä blogin aiheet liippaavat työjuttuja tai asioita, joita käsittelen opintojen merkeissä, mutta en ole kokenut aiheelliseksi korostaa sitä seikkaa. Blogini ei kuitenkaan liity työhöni tai opintoihini vaan on harrastukseni.

Vinkit bloggaamiseen

Tekemällä oppii! Blogi vaan pystyyn ja kirjoittamaan. Itse taisin kirjoittaa ensin viikon tai kaksi niin, että pidin blogin salaisena, sitten vasta avasin sen kaikille. Sain kokeiltua teknisiä juttuja rauhassa ja lisäksi katsoa, miten blogin pitäminen lähtee liikkeelle.


Moni bloggaaja on tämän haasteen jo toteuttanut, mutta olisi mukava lukea ElisabetenCiacynSofian ja Elle-Marien ajatuksia bloggaamisesta. :)

Ai niin ja oma kuva piti lisätä postaukseen, niin haasteessa taisi olla... Kamppailen muuten edelleenkin sen asian suhteen, että laittaako vaan oma nassu reilusti postauksiin vai "leikatako" pää irti. Pidän enemmän blogeista, joissa lukija paljastaa kasvonsa (tulee ihan erilailla "tutuksi"), mutta pelkään silti asiaa julmetusti (en edes oikein tiedä miksi). Saa siis nähdä, miten jatkossa toimin. Tässä nyt on pää mukana, mutta aurinkolasit visusti silmillä! ;)


tiistai 12. marraskuuta 2013

Punainen paita

Punainen on kiehtova väri. Pedro Almodóvar kuulemma käyttää sitä aina elokuviensa puvustuksissa. Olen silti vältellyt punaista, koska aika harva punaisen sävy sopii ihoni ja hiusteni väriin. Asukuvien perusteella olen tajunnut, että kyllä multa silti punaisia vaatteita löytyy, hih.

Eilen (ja tänään) päällä oli Espritin korallinpunainen sifonkipaita (ei paras mahdollinen sävy mulle, mutta ei kai se niin tarkkaa ole!). Omistan paidan muuten myös mustana. Jos löydän kivan vaatteen, ostan sen yleensä parissa värissä! Tylsää tavallaan, mutta toimii omalla kohdallani. :)


Miten nää kuvat ovat taas näin epäselviä?!

Mietin ensin, josko olisin irrottanut helman kuminauhan, mutta taidanpa sittenkin jättää sen paikoilleen. Hihansuissa on myöskin kuminauhat, niistä tykkään paljon. :)


Talvikengätkin ovat päässeet käyttöön. Karvavuori pitää varpaat lämpöisinä. :)


Pidätkö sinä punaisesta vai onko se makuusi liian voimakas väri? :)

maanantai 11. marraskuuta 2013

Puhtaat siveltimet

Olen lukenut, että meikkisiveltimet tulisi pestä kerran viikossa. Myönnän, että omalla kohdallani väli venyy aika paljon pidemmäksi! Tänään aamulla oli vapaata aikaa, joten otin eniten käyttämäni siveltimet ( eli meikkivoide-, peitevoide-, poskipuna- ja aurinkopuuterisiveltimet) käsittelyyn. Olen ostanut aikoinaan Stockmann Beautystä Duroyn sivellinsaippuan, jotan käytin nytkin. Sitä ennen pesin siveltimet meikinpuhdistusaineella tai hajusteettomalla perussaippualla... Nekin toimivat ihan hyvin.


Siveltimet hanan alle, saippuaa kehiin ja jatketaan niin kauan, että vesi on kirkasta. Tuloksena puhtaat siveltimet! (Saippuassa muuten lukee "Ei desinfioi". Millä siveltimet saa sitten desinfioitua, hmm?) Sudit kannattaa kuivata lappeellaan, niin vesi ei valu varren sisään.


Vasemmalta: (aurinko)puuterisivellin We Care Icon, meikkivoidesivellin Shiseido, poskipunasivellin The Body Shop, peitevoidesivellin Ecotools.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Musiikkia lauantaille!

Drake - Hold On We're Going Home

Giorgia - Il Mio Giorno Migliore

Miley Cyrus - Wrecking Ball

Cheryl Cole - Ghetto Baby

Aikamoista sillisalaattia, mutta niin mun kuuntelema musiikki ylipäätään on! :)
Hauskaa iltaa!

perjantai 8. marraskuuta 2013

Leivontaa

Bongasin eilen Hesarista herkulliselta näyttävän reseptin Dulce de leche -juustokakkuun. Pakkohan sitä on kokeilla, kun isänpäiväkin on ovella (isälläni on sunnuntaina lisäksi syntymäpäivä, tuplajuhlat siis!). Leivoin kakun jo tänään, koska olen huomenna töissä koko päivän enkä illalla välttämättä ehdi sitä tehdä. Eiköhän se säily hyvänä sunnuntaille! Ylimmäisen kerroksen tummasta suklaasta teen tosin myöhemmin.


En osaa sanoa yhtään, onko kakku tähän asti onnistunut, sillä en ole aiemmin tehnyt ihan vastaavaa juustokakkua. Toivotaan, että maku on kohdallaan! Kauniimman ilmeen kakku saa siis suklaakerroksesta huomenna. :)

Asiasta toiseen, kerrankin tentissä potki onni (joo, ahkerat eivät tarvitsisi onnea, heh). Luin aamulla toisesta tenttikirjasta, joka jäi lukematta, yhden ainokaisen luvun. Juuri siitä luvusta tuli kysymys! Jes! :)

Oikein hauskaa viikonloppua!

tiistai 5. marraskuuta 2013

F/W inspiration

Autumn inspiration

Pari syksyistä (vai joko puhutaan talvesta?) hankintaa on pyörinyt mielessä. Kokosin ajatuksiani Polyvoren avulla kollaasiksi. :)

Koetan pitää Roomassa kaupoissa kulkiessani (ensi viikolla jo!) kollaasin tuotteet mielessä. Jos Roomasta löytyisi esimerkiksi pehmoinen neule talveksi tai hauska hattu, niin olisin tyytyväinen. Kaunis lämmin huivi olisi myös mukava löytää. Tärkeimpänä kohteena on kuitenkin keskiruskea laukku. En omista ainuttakaan sellaista, joten asia on korjattava mahdollisimman pian! :) Kultainen kellokin on vielä hankkimatta.

Saa nähdä palaanko Italiasta mukanani listan tuotteet vai jotain ihan muuta! :)

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kosteutta iholle

Yleensä ihoni ei ole kovin herkkä tai kuiva, mutta välillä niinkin käy. Tällä kertaa syyllisenä oli flunssa, joka sai kasvoni ihoni punoittamaan ja kuivumaan (nenän ihosta puhumattakaan!).



Yksi viime aikojen parhaista kosmetiikkalöydöistä on Ahava Essential Day Moisturizer -kasvovoide normaalille ja kuivalle iholle. Mielestäni tämä on huippuvoide sekaiholle, sillä se kosteuttaa hyvin, mutta ei ole missään nimessä liian rasvainen. Ainakin oma ihoni imee voiteen hetkessä itseensä! Olen käyttänyt rasvaa nyt kuukauden päivät ja minusta se on parantanut ihon kuntoa muutenkin. Rasvan alle olen joinakin päivinä laittanut La Roche-Posayn seerumia couperosaiholle.

Tehohoitona olen käyttänyt Lumenen Rauhoittavaa kosteusnaamiota. Ihan ok tuote, jota on miellyttävä käyttää. Silti haluaisin jonkun muun kosteuttavan naamion tuon tilalle. Vinkkejä? ;) Naamion olen jättänyt yöksi, vähän vain pyyhkäissyt paperilla ylimääräitä tuotetta pois ennen nukkumaanmenoa.

Joskus tuntuu, että huulikiillot ja huulipunat kuivattavat huulia, mutta huulirasvat eivät anna väriä. Silloin luottotuotteeni on Korresin sävyttävä huulirasva. Se tuoksuu muuten ihanalle! Tuote kosteuttaa hyvin ja antaa kauniin sävyn (eri "makuja" saatavilla, omani on quince). Ei tosin kestä kovin pitkään huulilla, mutta sekään ei haittaa, sillä tätä rasvaa lisäilee mielellään! :)


Tämä iltakukkuja suuntaa pian nukkumaan, sillä ensi viikko on armotonta tenttiin lukua ja huomenna pitää aloittaa aikasin, koska viikonloppuna ei juuri tullut opiskeltua. :)