maanantai 4. maaliskuuta 2013

Lisää säilytystilaa

Mulla on kotona vain kohtalaisesti säilytystilaa. Eteisessä on ihan hyvin kaappeja, mutta muualla niitä ei sitten olekaan (keittiö on tietenkin oma lukunsa). Vaatteet, laukut ja liinavaatteet mahtuvat hyvin eteisen kaappeihin, mutta osa kengistä on varastossa säilytyksessä samoin kuin cd:t ja dvd:t. Mulla on yksi lipasto olohuoneessa. Siellä on paperit, osa kirjoista, meikit (muu kosmetiikka on kylpyhuoneessa) ja pikkuelektroniikka. Lisää säilytystilaa olen saanut afrikkalaisista koreista, joita mulla on muutama erikokoinen. Suurimmasta löytyvät kaikki mun huivit ja hanskat, keskikokoinen on tällä hetkellä mm. puisen Nooan arkin säilytystilana, pieni taas toimii lehtikorina. Lisäksi kylppärissä on pari koria mm. pumpulin ja paperin säilytyskoreina.



En ole ihan varma mitä materiaalia korit ovat. Olen luullut, että koreja sanotaan turtanakoreiksi, mutta google antoi tuolla hakusanalla tuloksia pyöreät 0 (!), joten virallisesta nimestä mulla ei ole tietoa. Vähän samannäköisiä koreja tehdään lutindzi-ruohosta, ehkä nämä ovat samasta kasvista. Malleja, kokoja ja värejä oli valtavasti kenialaisessa kaupassa, josta korit ostin. Korit tulivat helposti muiden matkatavaroiden mukana Keniasta Suomeen. (Mitä nyt sitten katosivat kotimaassa lentokenttäbussista! Onneksi löytyivät lopulta.)



3 kommenttia:

Ilahdutit kommentillasi! Kiitos!