torstai 31. tammikuuta 2013

Lake Naivasha

Vielä yksi (tai no en lupaa, että tämä on viimeinen, hih!) Kenia-postaus. Tällä kertaa aiheena Naivasha-järven alue parin tunnin ajomatkan päässä Nairobista. Tie näiden paikkojen välillä on hyvä eikä liikennettä ole Kenian mittapuulla paljon. Lisäksi matkanvarrella voi ihailla näkymiä Isoon hautavajoamaan (Great Rift Valley). Naivasha-järven ympäristössä on useita lodgeja, jotka tarjoavat majoituksen ja safareita. Suosittuja majoituspaikkoja ovat mm. Simba Lodge, Chui Lodge ja Kiangazi House. Kaksi jälkimmäistä kuuluu Oserian Wildlife Lodgesiin. Se on yksityinen perheyritys, joka omistaa myös luonnonpuiston ja kukkaviljelmiä. Kukkaviljelmiä on muuten alueella todella paljon. Nykyään suurin osa esimerkiksi meillä myytävistä kalloista kasvatetaan juurikin Naivashan alueella.

Kiangazi House, jossa meidän porukka majoittui, on kaunis siirtomaatyylinen talo. Huoneita siellä on vain seitsemän (mikäli muistan oikein, heh) ja kenties juuri siitä syystä palvelu on erinomaista. Me olimme Kiangazissa viikko ennen joulua ja olimme ainoat vieraat (season peak alkaa vasta joulusta). Hintaan kuului safariajelu/-kävely aamupalan ja lounaan jälkeen (safarien ajankohdasta voi sopia oppaan kanssa). Lounas ja illallinen olivat valtavia ja ruoka yleisesti ottaen hyvää. Tosin mun makuuni liian suolaista. Talossa on kaunis allasalue, joka on kasvillisuuden keskellä piilossa. Altaan vesi on kaivovettä. Pidin Kiangazista todella paljon ja valitsisin saman paikan uudelleenkin.

Great Rift Valley


Kiangazi House

Näkymä altaalta järvelle (Kiangazi House)
Parasta näissä vähän pienemmissä paikoissa on se, että safareilla ei ole tungosta. Parempi ihmisille ja eläimille, molemmille. Naivashan alueella on mm. paljon erilaisia antilooppeja, seeproja, puhveleita, virtahepoja, kirahveja, sarvikuonoja, leopardeja ja (yksi) leijona. Norsuja ei ole eikä myöskään gepardeja. Ja mitä eläimiä näkee, se on sitten tuurista kiinni! :) Meidän opas oli hyvin asiantunteva ja kertoi paljon eri lajeista ja niiden tavoista. Hän tiesin myös eläinten lempipaikkoja. Silti meiltä jäi leopardi näkemättä. :)


Leijonan karjunta voi kantautua 12 kilometrin päähän. Ääni on vaikuttava!

Juuri kun oltiin puhuttu, kuinka virtahepo on vaarallisin eläin, juoksi yksi selän takaa ohi järvelle, glup! Onneksi se ei kokenut meitä uhaksi.


tiistai 29. tammikuuta 2013

Rag & Bone Harrow Booties

Mun ostolakko sain komean lopun, kun päätin tehdä "pikkuostoksen" Nathalie Schutermanin nettikaupasta. Klik, ja ostoskoriin päätyivät Rag & Bonen Harrow -nilkkabootsit. Itse asiassa mietin parin yön yli, onko mulla hyvää syytä ostaa uusia nilkkabootseja, mutta hitsit alennus oli sen verran hyvä, että kyllä mun oli kengät saatava! Olen kuullut vain hyvää noista kengistä, joten toivon, että niistä tulee mun uudet lempparit (edellyttäen, että koko on hyvä!). :)

Etsin netistä inspiraatiokuvia siitä, miten bootsit pukisi. Aika monessa kuvassa bootsien parina on mekko. Tykkään yhdistelmästä, sopivan rouhea! Mun valitsemat kengät ovat mustaa mokkaa ja niissä on tummanruskeat remmit eli samat, jotka Hilary Duffilla on ylimmäisessä kollaasissa.

Kuvat: people.com

Kuvat: people.com

maanantai 28. tammikuuta 2013

Tuparimekko ja -meikki


Jep, raitamekkohan se valikoitui toissapäiväisiin tupareihin päälle. :) Mekon raidan värimaailmaa noudattaen tein korallisävyisen meikin. Silmämeikin pidin simppelinä, poskiin laitoin Clarins'n Blush Prodige -poskipunaa sävyssä Soft Peach ja huuliin sekoitin Estée Lauderin Pure Color -huulipunaa Blazing Sun ja Lumene Natural Code huulikiiltoa Berry Melba.


lauantai 26. tammikuuta 2013

Mitä päälle?

Menen illalla kaverini ja hänen poikaystävänsä tupareihin/30-vuotisjuhliin. Pähkäilen tässä, mitä laittaisin päälleni. Mulla on meneillään rento kausi vaatteiden suhteen, joten alla olevatkin asut ovat kaikki kohtalaisen rentoja. Ovatko ne liian arkisia vai pitäisikö laittaa juhlavammat vaatteet? En ole pitkään aikaan pitänyt mekkoja eli tällä hetkellä vahvin vaihtoehto on raitamekko. Lahjakin on vielä ostamatta ja se on kuitenkin tärkein asia eli lähden hommaamaan sitä nyt ja vaatteet mietin sitten illemmalla! :)


torstai 24. tammikuuta 2013

Tuuheutta tukkaan

Mulle ei ole suotu luonnostaan kuohkeita ja ryhdikkäitä hiuksia vaan mulla on hennot ja lattanat hiukset. En osaa laittaa hiuksiani oikeastaan mitenkään, paria peruskampausta lukuun ottamatta. En pidä kampaajalla käymisestä enkä värjää hiuksiani. Näillä siis mennään, talvella varsinkin. Kesällä tai kostealla ilmalla hiukset taipuvat (välillä jopa kihartuvat, jee!) ja ovat elävämmän näköiset. Nyt olen kuitenkin parina aamuna kokeillut kuivata hiukset pyöröharjaa ja kampausnestettä käyttäen. Ero on huomattava! Vaikka olen tiennyt, että hiustenlaitto(kin) on välinelaji, yllätyin silti positiivisesti. Föönaaminen rasittaa sen verran hiuksia, etten ehkä joka kerta kuivaa hiuksia näin, mutta mukava huomata, että munkin hiukset saa kuohkeiksi. :)

Näitä käytin: Sephoran pyöröharja (Keraaminen? Ehkä, en ole varma...) ja Matrixin Wonder Boost Root Lifter.


Hoitoaineena käytän jotakin seuraavista: L'Oréal Vitamino Color (jätetään hiuksiin), Kiehl's Amino Acid Conditioner (pestään pois) tai Christophe Robin Rose Water -hiusvesi. Jälkimmäisen kanssa pitää oikeastaan käyttää muutakin hoitoainetta, yksinään se ei riitä (taitaa olla enemmänkin hoitava kampausneste).


keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Punaa huulissa

Halusin laittaa tavallisesta poiketen tänään punaista huulipunaa. Koska punahuulet eivät yksin riittäneet yllättävään värihimoon, lakkasin vielä kynnetkin punaisiksi. Asuksi valitsin rennon collegen ja farkut, ettei lopputuloksesta olisi tullut liian räikeä tai juhlava. Aamulla oli hiukka hassu olo punaisine huulineni, vähän kuin olisin kulkenut huutomerkki naamassa. Äkkiä väriin kuitenkin tottui, joten taidanpa kokeilla tätä lookia useamminkin. :)

Huulipuna N:o 7 sävy Siren (päälle laitoin vähän Lancômen Rouge in Love huulipunaa sävyssä 159B), kynsilakka Mavala sävy London



tiistai 22. tammikuuta 2013

Päivän asu


Laitoin tänään päälle pari vuotta sitten Vilasta ostamani villamekon. Mekko on ihanan lämmin ja paksu. Noiden lettien takia jopa niin paksu, että ottaa välillä takkiin kiinni, heh. Tykkään siitä, miten letitys jatkuu yhtenäisenä niskan taakse. Jalkoihin vedin pinkit villasukat, joten tänään kyllä tarkenin ulkona!




lauantai 19. tammikuuta 2013

Hyvä iltapäivä

Juuri nyt mun iltapäivää ilostuttavat hedelmätoffeet, joiden olemassaolon olin unohtanut. Hyvä niin, koska teki mieli makeaa kahvin seuraksi, hih!

Kiitos siskolle joululahjoista! :)

Mun kahvihetken apureista kirjoitin täällä, samalla keittimellä ja maidonvaahdottimella edelleen keitän cappuccinoni. Nam! Päivällinen on muuten syömättä, mutta tuskinpa pienestä herkkuhetkestä ennen ruokaa on haittaa. ;)



Pirtsakkaa viikonloppua kaikille!

perjantai 18. tammikuuta 2013

Lamu Town

Nämä matkapostaukset Kenian lomalta ovat tavallaan muistoksi itselleni. Siksi haluan tänne kirjoittaa reissusta ja laittaa kuvia. Ymmärrän kyllä, jos jostakusta tuntuvat liiallisilta. Toisaalta itse pidän todella paljon muiden matkapostauksista, joten ehkä niistä on iloa teillekin. :)

Lamu Town oli mun mielestä mielenkiintoinen paikka kuvata, joten nyt tulee aika läjä kuvia. (Kameraa saattoi hyvin pitää esillä koko ajan, koska ei tarvinnut pelätä varkaita.) Kaupunki sinänsä ei ollut mikään erityisen kaunis tai siisti, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen. Kaupungista saa eniten irti tutustumalla siihen oppaan kanssa. Opas kertoo historiasta ja kulttuurista sekä esittelee mielenkiintoisimmat paikat (ja kaupat niin kuin asiaan kuuluu!). Luulen, että joka hotellilla Lamulla on tällainen palvelu.


Pääaukio, jonka laidalla on Lamu Fort.

Mauste- ja vihannestori.


Liha- ja kalatori. En viihtynyt sisällä kovin kauaa, hajut ja veri olivat pikkasen liikaa.


Aasit löytävät kuulemma aina kotiin, omistajan ei tarvitse hakea omaansa.

Rantabulevardi = kaupungin suurin katu.
Kenian rannikkoseutu eroaa täysin sisämaasta. Kummatkin ovat käymisen arvoisia, ja onnekseni mulla oli mahdollisuus kokea rannikon ja sisämaan molempien kauneus (ja välillä rumuus, ei auta kieltää).

torstai 17. tammikuuta 2013

Illan ohjelma


Mun arki on tällä hetkellä - juuri sitä: arkea, joten postaukset ovat vähän niukkoja. Tykkään arjesta, mutta ei se mitään kovin hohdokasta ole, tällä hetkellä lähinnä kirjastossa hengaamista ja yritystä vihdoinkin saada opinnot valmiiksi. Tämä kevät on muuten poikkeuksellinen siinä mielessä, että olen päättänyt olla ainakin pari kuukautta täysipäiväinen opiskelija. Vähän outo fiilis, sillä musta töissä käyminen on mukavaa ja mun edelliset työpaikat ovat olleet kaikki mahtavia. Nyt saa kuitenkin ottaa rennosti ja sukeltaa kevyen luettavan pariin! :)

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Unelmalaukku

Kyllä kelpaisi Célinen luggage -laukku mullekin! Hilary Duffin valitsema harmaa on aika ihana... :)
kuva: people.com
Toisaalta tykkään paljon monivärisistä...

kuva: Célinen omilta sivuilta

Klassinen musta olisi aina varma valinta... No, en ole ostamassa kyseistä laukkua nyt (enkä todennäköisesti ikinä), mutta välillä on kivaa haaveilla, eikös? ;) Mikä on sinun unelmalaukkusi?

tiistai 15. tammikuuta 2013

made (by the people for the people)

Mainitsin eilen, että ostin Keniasta pari korua. Löysin Sandstormin laukkukaupasta kauniita koruja made by the people for the people -merkiltä. Musta merkin korut ovat sellaisia, joita voi hyvin pitää Suomessakin, mutta silti niissä on jotakin, joka muistuttaa mua Keniasta. Merkki on Briteistä, mutta korut valmistetaan Keniassa. Ostin ensin tuon rannekorun, mutta mun oli palattava liikkeeseen vielä sarvikaulakorun takia. :) Korut pakattiin kauniisiin kangaspusseihin.



Sitten vielä pari sumeaa asukuvaa, joissa mulla on nämä korut päällä. Vikat kuvat muuten, jotka mun kännykkä on suostunut tallentamaan... (En viitsinyt ottaa uuden vuoden juhliin kameraa mukaan, mutta kännykällä otetut kuvat eivät jääneetkään puhelimen muistiin, buu!)


maanantai 14. tammikuuta 2013

Mulberryn minilompakko

Olimme Elisabeten kanssa pienellä ostosmatkalla Helsingissä viime perjantaina. Mä tykkään Helsingistä, mukavan eläväinen kaupunki! Suuntasimme heti ensimmäiseksi Mulberryn liikkeeseen eikä kumpikaan meistä päässyt ulos ilman pientä ostosta, hih! Muuten mun ostoslakko on onnistunut yllättävän hyvin. En ole ostanut vaatteita tai asusteita pariin kuukauteen (no okei, pari korua Keniasta). Aion jatkossakin harkita tarkasti ostokset ja uuden tilalta pitää laittaa vanhaa pois.

Mulla on käytössä normaalisti iso tummanruskea Ril'sin "poninkarva"-lompakko ja pikkulaukkuja varten korttikotelo. Korttikoteloon ei saa käteistä, joten tarvitsin (kehtaako tuota sanaa käyttää tässä yhteydessä?) pienen lompakon, joka mahtuu iltalaukkuun/takin taskuun ja jonne voi laittaa sekä kortteja että käteistä. Ostin siis Mulberryn alesta tähän tarkoitukseen sopivan lompakon. Aika söpö vaikka itse sanonkin! :p


Mulberry Effie Small Zip Around


sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Shela, Lamu

Selailin Kenian matkakuvia ja muhun iski armoton matkakuume, heh! Ei mun ole pakko päästä matkalle nyt heti eikä siihen ole mahdollisuuttakaan, mutta keväälle on suunnitteilla pari reissua. Toivottavasti ne toteutuvat. Olen muuten matkojen suhteen aika spontaani, en varaa lippuja kovin paljon aikaisemmin, yleensä muutama viikko ennen. Lisäksi mut on helppo houkutella mukaan matkalle! :)

Palataan nyt kuitenkin Keniaan ja Lamun saarelle. (Pitäisi itse asiassa puhua Lamun saaristosta, koska alue koostuu kolmesta pääsaaresta, joista Lamu on asutuin, ja lukuisista pienemmistä saarista.) Lamun saari  on suosittu lomakohde kenialaisten ja Keniassa asuvien ulkomaalaisten keskuudessa. Saari sijaitsee Kenian pohjoisrannikolla ja siis kohtalaisen lähellä Somaliaa. Somalian nykytilanteen vuoksi (ja parin länsimaalaisiin kohdistuneen kidnauppaustapauksen takia) turismi Lamulla on tällä hetkellä huomattavasti pienempää mitä pari vuotta sitten. Olo saarella oli kuitenkin varsin turvallinen. Koska turismi on tärkein elinkeino saarella, on turvallisuuteen noiden surullisten kidnappausjuttujen takia kiinnitetty erityishuomiota. Esimerkiksi hotellissa oli aseistetut vartijat pimeään aikaan. Uskallan silti sanoa, että kohde on turvallisempi kuin vaikkapa Nairobi.

Paras keino saapua Lamulle on lentokone, koska tieverkosto on surkea. Nairobista pitäisi ensin ajaa noin kahdeksan tuntia Mombasaan ja sieltä ainakin 12 tuntia vielä Lamulle. Bussilla matka kestäisi pari-kolme päivää! Lentokenttä sijaitsee Lamun viereisellä Manda-saarella. Koneesta kävellään pari sataa metriä rantaan, josta vene kuljettaa Lamulle. Lamulla on oikeastaan kaksi kylää, Lamu Town ja Shela. Shela on pienempi, rauhallisempi ja kauniimpi, joten monet menevät sinne. Kylien välillä kulkevat veneet tai matkan voi taittaa jalan. Luulenpa, että lähes kaikki matkailijat tutustuvat kumpaankin kylään! (Kirjoitin minipostauksen aiheesta aiemmin, voit lukea sen täältä.)


Shelan kylä on tunnettu upeista hiekkadyyneistään ja -rannastaan. Ranta jatkuu yhtä mittaa yli 13 kilometriä ja on yllättävän autio. Siellä täällä näkyi ihmisiä uimassa, mutta oikeastaan kukaan ei ottanut aurinkoa. Rantaa oli vaikea kuvata, niin että saisi tunnelman vangittua. Paikoin olo oli kuin autiomaassa, vaikka meri olikin vieressä. Aivan upeat maisemat!



Yksi näistä aasi-poloista kaatui tavaroiden painosta eikä meinannut päästä enää jaloilleen.

Varsinainen Shelan kylä on äkkiä kierretty. Kylässä ei ole kuin pari kauppaa. Kapeita katuja on silti mukava kulkea, ja toisin kuin Lamu Townissa, kadut ovat siistejä. Molemmat kylät ovat niin pikkuruisia, että autoja ei ole. Ihmiset kulkevat jalan tai aasilla. Joillain harvoilla voi olla polkupyörä.



Eräs mieleenpainuvimmista hetkistä Lamulla oli purjehdusretki dhow-purjeveneellä. Veneet tehdään saarilla kasvavista mangrove-puista (tai siis runko tehdään, masto yms. tehdään eri puulajeista). Dhow't liikkuvat ihanan sulavasti...oih, tekisikin mieli lähteä purjehtimaan! Mereltä näkee upeasti myös auringonlaskun. :)

Aamuaurinko Peponi-hotellin terassilta kuvattuna. Suosittelen muuten kyseistä hotellia, jos joku Lamulle joskus päätyy!
Suosittelen lämpimästi Lamua ja Shelaa, jos etsii rauhallista kohdetta Kenian rannikolla. Olen käynyt Mombasasta etelään Diani Beachillä ja pidin siitä myös paljon. Ihan eri tyyppiset paikat. Mombasassa on upeat rannat ja enemmän menoa, mutta beach boyt ovat super rasittavia. Lamulla saa olla rauhassa, kaupustelijoita ei ole.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Lisa Eldridge ja ihana iltameikki

Jos en ole jostain syystä hehkuttanut Lisa Eldridgeä täällä, niin jo on outo juttu! Hän on äärimmäisen taitava meikkitaiteilija (kannattaa ehdottomasti vierailla hänen nettisivuillaan!). Tätä hänen Bip Lingille tekemäänsä iltameikkiä aion kokeilla seuraavalla kerralla, kun lähden ulos juhlien merkeissä. Musta tuo meikki on ihastuttava!



torstai 10. tammikuuta 2013

Talvimaisema

Olipa Keski-Suomessa talvista verrattuna tänne etelään! Multa on mennyt talvi vähän ohi joulukuisen matkan ja arkisten kiireiden takia, joten oli mukava nauttia kunnon talvesta lumineen. Talvimaiseman lisäksi nautin sukulaisten seurasta. Näin Keski-Suomessa isovanhempieni lisäksi serkkuani ja tämän lapsia. Lapsista nuorimmainen on kummityttöni. Mulla on aivan ihana, suloinen ja kiltti 5 kuukauden vanha kummityttö! :)




Niin, ja mulla on nyt nettiliittymä kotona! Jihaa!