torstai 22. marraskuuta 2012

Kauas pois


Lähdetään kauas pois
sinne missä on lämmin
ja niin paljon elävämmin
loistaa tähdet ja kuu

Anteeksi, mun oli pakko laittaa vähän laulun sanoja alkuun! Nyt kaikilla soi päässä Raappanan biisi, hihi. Sain eilen sähköpostia KLM:ltä, Prepare your trip to Nairobi luki viestissä. Olen lähdössä Keniaan matkalle joulukuun alussa enkä ole lentoyhtiön muistutuksesta huolimatta valmistellut matkaa vielä mitenkään (pakolliset kuviot nyt tietenkin). Luulen, että iskee viime hetken paniikki! Mulla on vielä ensi viikko aika kiireistä töissä eli matkavalmistelut saavat edelleen odottaa.

Koetan pakata mahdollisimman järkevästi ja kevyesti. Se on siis ajatuksena, saa nähdä, miten onnistun. Pakkauslistaa olen pikkaisen miettinyt, mutta voisin itse asiassa kerrankin kirjoittaa ihan paperille listaa vaatteista ja tavaroista, joita kannattaa ottaa mukaan. Olen ollut kerran aiemmin Keniassa, joten jokin käsitys on siitä, mitä voi tarvita matkan aikana. Samasta syystä tälle reissulle mun ei tarvinnut ottaa mitään rokotuksia, vanhat ovat voimassa edelleen. (Kuvituksena valokuvia edelliseltä Kenian matkalta.)




Kirjoittelen myöhemmin lisää matkavalmisteluista ja sitten matkalta (ja matkan jälkeen) tulee tietenkin Kenia-postauksia. :)

3 kommenttia:

  1. Munkin alko vahan tekeen mieli lahtee sinne....no ehka Tansaniaan, Ugandaan tai Ruandaan ens kerralla B-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Afrikassa riittää nähtävää! Mä olisin halunnut kanssa Ugandaan, mutta siellä jyllää kai edelleen ebola-virus, ei ehkä kannata mennä nyt...

      Poista
    2. voi ei, aina joku huono puoli.

      Poista

Ilahdutit kommentillasi! Kiitos!